Olavi Valavuori: ”Katu”-seinämosaiikki (1982)

Yli kuusi metriä leveä lasimosaiikkiteos oli vuosikymmenien aikana likaantunut ja vaurioitunut. Mosaiikkipaloja puuttui noin 70 kappaletta. Puutokset keskittyivät erityisesti sivuihin ja alareunaan, mikä on tyypillistä reuna-alueiden kolhiutuessa helposti esimerkiksi siivouksen yhteydessä.

Teos pintapuhdistettiin. Osien kiinnitys tarkistettiin ja heiluvat palat liimattiin. Puuttuvien mosaiikkipalojen tilalle valmistettiin täydennyspalat yksitellen, sillä alkuperäisten palojen koko ja muoto vaihteli. Useimmissa tapauksissa palat maalattiin lopullisesti vasta paikoillaan.

Teoksen konservointi suoritettiin Konservointikillan toimesta. Oma osuuteni työstä oli täydennysmenetelmän suunnittelu, palojen aihiolevyjen valmistus sekä puolet muista toimenpiteistä.

« Takaisin Referenssit-sivulle